If you could be anywhere where would you be? In Paris with Tom Felton.

Mä mietin asioita liikaa. Harvemmin teen päätöksiä suoraan vaan pohdin niitä yleensä monelta kannalta ja pitkään. Joskus on kuitenkin parempi olla miettimättä ja antaa mennä vaan. Näin saa elämästä enemmän irti ja pystyy toteuttamaan unelmiaan

Joulukuun alussa luin Tom Feltonin fanisivuilta, että tammikuussa järjestetään Pariisissa Harry Potter convention, jonne myös Tom osallistuisi. Innoistuin asiasta saman tien ja ajattelin, että sinne on pakko päästä. Viikon sisään kaikki alkoi kuitenkin epäilyttää. Miten rahat riittäisivät kalliiseen reissuun, miten uskaltaisin matkustaa yksin ja miten selviäisin Pariisissa ilman ranskankielen taitoa. Aloin jo kääntyä sille kannalle, että matka saa nyt jäädä. Sitten muistin Jaanan.

Olen jo tutustumisestamme asti ihaillut Jaanan elämänasennetta. Ihaillut sitä kuinka se uskaltaa jättää kaiken taakse ja lähteä maailmalle. Nytkin se oli muuttanut Pariisin au pairiksi. Päätin, että joskus on vaan uskallettava lähteä ja että tulisin kyllä selvitymään tästä reissusta, kyseessä oli kuitenkin vain parin päivän reissu. Ja hei. Jos mä saisin olla missä vaan niin tietty mä olisin Pariisissa Tom Feltonin kanssa.

Lähtö oli perjantaina 16.1. Aamulla myöhässä ollut bussi aiheutti stressiä. Selvisin kuitenkin ajoissa kentälle ja ongelmitta koneeseen (turvatarkastuksessakaan ei ollut ongelmia, vaikka mut pysäytetään melkein aina). Lennolla oli harvinaisen tylsää. Kulutin aikaa ja akkua puhelimen netissä ja kuuntelin musiikkia (Crossroads soi kaks tuntia putkeen :'D).

Vihdoin oltiin Pariisissa. Sitten tulikin pieni ongelma. En löytänyt juna-asemaa kentältä, mutta törmäsin kahteen yhtä hukassa olevaan suomalaiseen ja lähdettiin yhdessä etsimään reittiä keskustaan. Päädyttiin ratikkapysäkille, mutta päästiin myös sillä metroradan varrelle. Siitä pitikin enää hypätä metroon ja hotellin asemalle. Ajattelin pääseväni helpommalla ilman metron vaihtoa ja päätin kävellä kauemmalta pysäkiltä. Huono päätös. Meni vain kevyet 1,5 tuntia hotellin etsimiseen. Kukaan ei osannut kunnolla neuvoa englanniksi. Pieniä turhautumisen hetkiä tuli ja olin vihainen Pariisille. Hotelli kuitenkin löytyi pitkän etsinnän jälkeen. Kirjasin itseni sisään, kävin hakemassa Lidlistä suklaata ja menin istumaan huoneeseen.

Myöhemmin illalla nähtiin Jaanan kanssa. Käytiin katsomassa Eiffeliä iltavalaistuksessa ja käveltiin monta tuntia ympäri Pariisia vesisateessa. Mutta on se Pariisi kaunis kaupunki, erityisesti illalla. Kiitokset Jaanalle mukavasta illasta, vaikka ei koskaan löydettykkään sitä hyvää livemusapubia :D. Oli kiva saada puhua jonkun kanssa, koska matka alkoi tuntua liiankin hiljaiselta!

Lauantaina heräsin ajoissa, hyppäsin metroon ja sieltä juna-asemalle. Suunnaksi otin Charles De Gaulle lentokentän. People Convention järjestettiin lentokentän Hilton hotellilla. Kävin hakemassa passin ja rannekkeen ja menin saliin istumaan. Pian viikonlopun tähdet kuulutettiin lavalle (Tom Felton, Bonnie Wright, Matthew Lewis, Evanna Lynch & Robbie Jarvis). Kyllähän siinä kädet tärisi ja silmät kostui, kun kaikkien näiden vuosien jälkeen näin omin silmin Tom Feltonin astelemassa lavalle aplodien saattelemana.

Kaikilta kysyttiin parit kysymykset, jonka jälkeen Tom jäi yksin haastateltavaksi. Ei sitä vieläkään voinut oikein uskoa, että Tom Felton oikeasti istui siellä edessä vastaamassa fanien kysymyksiin. Itse en valitettavasti saanut esittää kysymystäni, noloista hyppelyistä ja käsien heilutteluista huolimatta. Eritysen iloisena yllätyksenä tuli se, että Tom lupasi julkaista lisää musiikkia tänä vuonna! Kysymyspaneelin jälkeen näin vielä Tomin kymmenen metrin päästä ennen yhteiskuvatilaisuutta. Itselläni oli kaikki kuvaukset ja muut vasta sunnuntaina, joten lähdin takaisin keskustaan. 

Oli aurinkoinen päivä ja kiertelin katsomassa ja kuvaamassa nähtävyyksiä. Ajattelin myös käydä vähän shoppailemassa, mutta se oli erittäin huono päätös lauantai-iltapäivänä. Kaupat olivat aivan täynnä ihmisiä eikä shoppailu enää huvittanut. Ruokaa sentään sain.

Vatsa oli täynnä ja ilta alkoi jo hämärtää, joten suuntasin katsomaan Riemunkaarta ja Eiffeliä iltavalaistuksessa. Sen jälkeen palasin hotellille jalkojen huutaessa väsymyksestä. Uni ei tullut helposti, sillä seuraava päivä aiheutti aikamoisen jännityksen.

Sunnuntaina heräsin tuntia ennen herätyskelloa. Kai mun mieli tiesi, että tänään oli SE päivä. Ja ei, ei mikä tahansa syntymäpäivä vaan syntymäpäivä, jolloin tulisin tapaamaan suurimman idolini. Kaikki, jotka tuntevat mut tietävät sen, että mä fanitan vähän kaikkea ja kaikkia. Pitkäaikaisin fanitukseni on kuitenkin ollut Harry Pottereista tuttu Draco Malfoy eli Tom Felton. 

Tämä kyseinen herra vei sydämeni kolmosleffan aikoihin. Siitä lähtien olen katsonut kaikki Tomin haastattelut, leffat ja sarjat (paitsi kahta kauhuleffaa en ole uskaltanut :D). Onhan se toki hyvännäköinen, mutta se on myös aivan loistava näyttelijä. En tule koskaan pääsemään yli Tomin roolisuorituksesta Puoliverisessä Prinssissä. Siinä on vaan sitä jotain. Lisäksi Tom on aina vaikuttanut todella hyväsydämmiseltä ja ystävälliseltä ihmiseltä, roolihahmoistaan huolimatta. Olen myös ihastunut Tomin musiikkiin vaikkei sitä paljoa olekkaan. Rakastan kuinka se brittiaksentti kuuluu laulunkin läpi ♥. Oi Tom.

Junamatka tuntui piinaavan pitkältä. Pelkkä tapaamisen ajattelu sai mulla kyyneleet silmiin ja perhoset lentämään vatsassa. Hotellilla sai hetken odotella ennen kuvaustilaisuuden alkamista. Sitten meidät laitettiin jonoon. Jonossa oli vielä itsevarma olo ja ajattelin kaiken menevän putkeen. Kun jäljellä oli enään ne kolme viimeistä askelta Tomin luokse, menin paniikkiin. Sain suustani ulos "Hello handsome" ongelmitta, johon Tom vastasi "Bonjour". Mun aivot päätti puuttua tähän ja aloin änkyttämään ettei mulle saa puhua ranskaa, koska olen Suomesta. Jotain muutakin siinä tuli soperrettua kunnes aloimme valmistautua kuvan ottamiseen. Ja miten vaikeeta voikaan halaaminen olla. Siis mullahan se pitäis todellakin olla hallussa, kun oon ottanut joku 30 halikuvaa Satin Circuksen poikien kanssa. Mutta ei, Tomin kanssa se ei ollutkaan niin yksinkertaista. Näytin varmaan joltain Guassimodolta selkä kyyryssä siinä todella kummallisesti Tomia halaten. Sitten päässä pimeni. En hetkeen enää tiennyt missä olin, tuntui kun halaamani henkilö olisi ollut 2 metrin päässä ja en todellakaan enää tajunnut, että se oli Tom Felton. Kuva otettiin ja kaikki oli ohi. 

Fiilis ei ollut kovinkaan hyvä. Olin päässyt vihdoin tapaamaan suurimman idolini ja pää oli mennyt aivan tyhjäksi. Jouduttiin odottamaan neljä tuntia ennen kuvien saamista ja olin varma siitä, että koko kuva oli pilalla! En edes muistanut olinko katsonut kameraan. Kävin välissä ottamassa myös kuvan Bonnie Wrightin kanssa ja siinähän ei ollut mitään ongelmia. Muistin jopa halata Bonnieta!

Sitten oli aika saada kuvat itselle. Bonnien kuva oli erittäin onnistunut! Go redheads! Kauhulla odotin Tomin kuvaa. Vihdoin sain sen käsiini ja se ei ollutkaan täysin epäonnistunut! Pari hammasta oli ottanut ylivallan ja selkä oli kyyryssä. Tietenkin musta paistoi myös jännitys. Mutta sen kanssa nyt eletään seuraavaan kuvaan asti ;). Päivä kului hitaasti ja ei ollut oikein mitään tekemistä. Hotellilla ei ollut ilmaista wifiä ja kaikki oheisohjelma oli ranskaksi. Yhdessä vaiheessa löysin itseni kuuntelemasta Harry Potterien ranskalaisten dubbaajien haastattelua, ranskaksi. Oli muuten hassua kuinka innoissaan ranskalaiset olivat dubbaajista, ihan kuin hekin olisivat olleet isojakin julkkiksia.

Vihdoin monen tunnin odotuksen ja Bubble Witch pelaamisen jälkeen meidät kutsuttiin nimmarijakoon. Siinä sitä sitten seisottiin, Tom Feltonin edessä ja Tomin katsellessa kauniilla silmillään mua (ja apua miten hyvännäkönen se onkaan livenä, meinasin kuolata siihen pöydälle... Ja se aksentti, oh god). Tällä kertaa en pilannut koko juttua. Toki jännitti ja tärisin varmaan koko tyttö, mutta sain jotain fiksuakin ulos jonkinlaisella englannilla.

Linda: Hello!

Tom: Hellou!

L: I can't believe that I'm finally meeting you! I've been waiting so long!

T: Aww

L: And I came from Finland to see you!

T: Wow! From Finland? It's been worth it? You had a good weekend? 

L: Yes. At least now.

T: Good! What's your name?

L: Linda.

T: Linda? L i

L: L i n d a

T: This is very good (talking about our picture)

L: And on my Birthday!

T: Your Birthday? Happy Birthday Linda! Safe travels home okay. Au revour! Bye bye!

Sitten se vielä kätteli.

Jos olisi ihmiselle mahdollista sulaa siihen paikkaan niin musta ois ollut jäljellä vain pieni lätäkkö lattialla. Kaikki mitä Tom sanoi sai mun sydämen vaan pamppailemaan nopeammin ja posket helottamaan punaisempina. Siitä lähdin sitten itkua pidätellen pois. Olin niin onnellinen. Jos olisin ollut yksin olisin varmaan kaatunut maahan itkien ja nauraen. Eniten jäi harmittamaan etten edes yrittänyt kysyä vielä selfietä tai halia... 

Mutta nyt voin onnellisena tyttönä sanoa sen vihdoin tapahtuneen, kaikkien näiden vuosien odotusten jälkeen, MÄ OLEN TAVANNUT TOM FELTONIN. Kiitän, kuittaan ja palaan pilvilinnoihin muistelemaan elämäni kohokohtia. 

Sen nimi on Linda ja se on siskosi sun...

Ja se keksi sulle pienen yllätyksen.

Palataanpas hetkeksi muistelemaan kesää ja yhtä tiettyä aurinkoista kesäkuun päivää. Tämä kyseinen viikko oli todella erityinen, sillä perjantaina 13.6 pääsin katsomaan One Directionia Ruotsiin, joka oli aivan mahtava kokemus. Myös saman viikon keskiviikko oli unohtumaton. Se liittyi toiseen lempibändiini, Satin Circukseen.

Toukokuun loppupuolella bongasin netistä hakuilmoituksen uuteen SuomiLove tv-sarjaan. Sarjaan, jossa etsittiin erilaisia rakkaustarinoita ja yllätettiin omia rakkaita heille tärkeillä biiseillä ja artisteilla. Päätin yrittää ja ilmoitin itseni ja pikkusiskoni Emman mukaan. Ensimmäisenä tarkoituksena oli saada lauluyhtye Enchant mukaan (joka on ollut monia vuosia Emmalle tärkeä, mutta yhtye ei keikkaile enää), mutta epäilin jo alusta asti heidän mukaan saamistaan, joten lisäsin hakemukseen myös molempien suosikin Satin Circuksen. Ei kulunut kuin pari päivää kunnes sain jo puhelun Yleltä. Meidät haluttiin mukaan.

Koko juttu piti siis pitää salaisuutena Emmalle ja olin yhteydessä sarjan ohjaajiin, kun suunnittelimme yllätystä yhdessä. Aluksi oli vähän epäselvyyttä paikan kanssa, mutta päätin myöhemmin, että haluan yllätyksestä yksityisemmän niin, ettei paikalla olisi hirveästi muita kuin minä ja Emma. Päädyimme siis kotimme lähellä sijaitsevaan urheilukenttään. Ylen puolelta toiminta oli nopeaa ja yllätys järjestettiin kolme viikkoa ensimmäisen puhelun jälkeen. Päivä sattui vielä sopivasta parin viikon päähän siskoni syntymäpäivästä, joten sitä pystyi samalla kutsumaan aikaiseksi synttärilahjaksi.

Yllätyspäivää edeltävänä iltana nukkuminen oli erityisen vaikeaa. Tv-kameroiden edessä oleminen, poikien näkeminen, Emman reaktiot ja yllätyksen onnistuminen pyörivät mielessä ja pitivät hereillä. Taisin nähdä vielä kaksi eri painajaistakin tästä tilanteesta :D.

Yllätyspäivänä herättiin Zorron kanssa hyvissä ajoin ja lähdettiin "lenkille". Menin siis ensin sopimaan kaikista järjestelyistä kuvausryhmän kanssa ja samalla pääsin haastateltavaksi. Vähän jännitti, mutta kaikki menikin yllättävän hyvin ja puhuminen sujui luontevasti. Asiaa auttoi rento ohjaaja Aleksi Sariola, joka oli koko ajan tosi kannustava ja hyväntuulinen (haha vähän hämmennyin kun kävelin paikalle ja tajusin, että oon koko ajan ollut yhteydessä "Kentsun" kanssa :D). Päästiin vielä Zorron kanssa moikkaamaan poikia ennen kun laitettiin yllätys käyntiin.

Sitten oli vuorossa yllätettävän paikalle saaminen. Mun hyvänä suunnitelmana oli saada Emma kentälle uuden profiilikuvan ottamisen verukkeella. Neidillä oli kuitenkin hieman ongelmia lähdössä, kun ei millään osannut päättää mitkä housut laittaa jalkaan. Muutenkin mun piti varmistaa, että fiksut vaatteet vedetään päälle ja naama laitetaan siistiksi, sillä myöhemmin olisi voinut tulla aikamoista sanomista. Päästiin kun päästiinkin sitten vihdoin lähtemään. Kentällä mentiin istumaan penkille, jossa muka yritin säädellä kameran asetuksia yms. että sain pidettyä Emman valmiiksi päätetyllä paikalla.

Pian kentän pihaan kaarsi vanha kleinbus ja Emman reaktio siihen oli aika huvittava: "Mennään pois, mua pelottaa. Ne syö meijät". Onneksi sain sen pidettyä paikallaan ja hetken päästä, kun auto ajoi lähemmäs, ikkunoissa näkyi meille vilkutellen neljä tuttua naamaa. Emma oli ihan hämmentynyt eikä voinut ymmärtää mitä ihmettä Satin Circus teki täällä. Samalla hetkellä puskista ryntäsi monta kameramiestä ja Emman hämmennys jatkui. Pojat hyppäsivät pois autosta ja kantoivat soittimet meidän eteen. Olli kertoi Emmalle tämän olleen yllätys multa. Ja sitten ilmoille kajahtivat EMMAn ensimmäiset soinnut. Neiti yllätettävä oli ekan vedon ajan vielä aika shokissa ja sen jälkeisessä haastattelussa ei oiken saanut mitään fiksua ulos suusta :D.

Koska tässä kuvattiin tv-ohjelmaa, ottoja oli monta. Me ei kyllä valitettu siitä, että saatiin yksityisshow pojilta useampaan kertaan. Ottojen välillä oli levähdystaukoja ja saatiin hengailla poikien kanssa. Välillä vaan tuijotettiin haaveillen niitä eikä voitu uskoa, että ne oli ihan oikeasti siellä, meidän kentällä!

Loppua kohden pojillakin alkoi lähteä mopo käsistä. Ennen yhtä viimeisimmistä vedoista ne kokoontui kleinbussiin kuiskimaan jotain. Oltiin vähän ihmeissään, että mitäs nyt tapahtuu. Mutta salakeskustelun sisältö selvisi pian. Seuraavan kerran kun EMMA kajahti ilmoille, se ei alkanutkaan sanoilla "Her name is Emma and I'm head over heels" vaan "Sen nimi on Linda ja se on siskosi sun". Olin aika otettu tästä pienestä lisäyksestä ♥. Siitä biisi lähtikin ihan sekaiseksi. Välillä sanat olivat suomeksi, välillä englanniksi sekä mukaan oli lisätty If You Love Me ja Beautiful. Meno meni vielä villimmäksi kun Paulilta lähti paita ja Axel veti erittäin kauhean saksofonisoolon :D. Me naurettiin Emman kanssa vatsat kippuralla!




Päivän aikana pääsi tutustumaan poikiin vielä paremmin kuin ennen ja koko ajan vaivuin vain syvemmälle ja syvemmälle tässä fanituksessa. Noi jätkät on oikeesti ihan huippuja ♥. Juttujen taso oli välillä mitä oli, mutta naurulta ei vältytty! Ei sitä ihan joka päivä saa omaa lempparibändiä yksityiskeikalle melkeen kotiin ♥ Kiitos SuomiLove, KIITOS SATIN CIRCUS ♥

TÄSSÄ LINKKI MEIDÄN KLIPPIIN!

Nyt tässä kun ollaan vielä samassa aiheessa, voisin lämäyttää tähän myös Satin Circuksen uuden musiikkivideon 'Crossroads'. Bändi osallistuu myös Uuden Musiikin Kilpailuun tällä biisillä ja mä todella toivon, että ne menee Euroviisuihin asti. Oon niin ylpee noista ja tuntuu, että rakastun niihin koko ajan vaan enemmän ja enemmän. Ette muuten tiiä kuinka siistiä oli päästä mukaan lempparibändin musavideolle! Joo siis mähän kävelen vaan n. 5 sekuntia portaita alas (0:16), mutta silti! Mun lempibändi pyys mua mukaan niiden videolle. APUA. Ei tää tyttö enää kestä, kun kaikki on niin ihanaa.

Muistakaa KAIKKI äänestää Satin Circuksta UMK:n karsinnoissa!