17. kesäkuuta 2014

Reissussa taas - Sveitsi 7.-12.5.2014





Ja reissunainen lähti taas matkaan.
Käytiin  siis toukokuun alussa Sveitsissä ja samalla pyörähdettiin kehissä St. Gallenin näyttelyissä. Lähtö oli keskiviikkona 7.5 iltapäivällä. Lennettiin Helsingistä Zürichiin. Tällä kertaa en muuten edes pelännyt lentokoneessa! Sen verran tullut lennettyä näin vuoden sisään, että kai siihen alkaa jo tottua? Matka kului muutenkin ripeästi leffaa katellessa.



Zurichin kentältä Kasperin äiti haki meidät ja ajeltiin siitä Altstätteniin. Altstätten on pieni paikka ihan Itävallan rajan lähellä eikä ole kaukana Saksakaan. Se oli ihanassa laaksossa, jota ympäröivät vuoret ja täytyy kyllä sanoa, että maisemat oli upeat riippumatta siitä mihin suuntaan katsoi. Koirien kanssa oli aika mageeta käydä lenkkeilemässä! Altstättenissä oli myös paljon eläimiä. Oli lehmiä, kanoja, aaseja, lampaita jne. Kasperin äidin luona asui kolme koiraa, kaksi kania ja kissa (jonka kyljissä oli ällöttävät kaljut kohdat :D). Kasperin pikkusisarukset Jessica ja Lukas oli ihania :). Höpöteltiin Jessican kanssa paljon One Directionista ja sain sen käännytettyä Satin Circus faniksi ;).



hymyileviä autoja!








Yhtenä iltana käytiin Altstättenin keskustassa ja syötiin siellä tosi hyvää jäätelöä :). Käveltiin vielä Kasperin kanssa korkeelle kukkulalle, josta oli tosi hienot näkymät alas.





Lauantaina oli ensimmäinen näyttelypäivä. Näyttely järjestettiin St. Gallenissa Animalia-tapahtuman yhteydessä, joten siellä oli koirien lisäksi myös muita elukoita. Mua vähän jännitti kehään meneminen Ainon (Zilverein All Jazzed Up) kanssa, koska en ollut esittänyt weimaria koskaan aiemmin ja Aino oli aika villi tapaus. Neiti oli hyvin energinen, mutta tuomari ihastui siihen täysin ja Aino yllätti kaikki nappaamalla ROPin! Ei siis huonompi aloitus!



Ryhmiä saatiin hetkinen odotella, mutta kierreltiin Kasperin ja Jessican kanssa katsomassa muita eläimiä. Ryhmäkisoja oli vaikka kuinka paljon ja osallistujia myös, joten sai aikalailla odottaa ennen isoon kehään juoksua. Ensin käytiin Ainon kanssa BIS-juniori kilpailussa, mutta tuomari ei edes vilkaissut meitä. Sveitsin näyttelyissä ryhmäkilpailuissa sijoitetaan vain kolme. Seiskaryhmässä tuomari päätti hetkessä kolme sijoittujaa ja osoitti myös Ainon jatkoon. Kolmanneksi sijoitettiin irlanninsetteri ja jäljelle jäivät Aino ja unkarinvizla. Ja hetken päästä Aino kuulutettiin ryhmän voittoon! Wau! BIS-kilpailussa Aino oli jo todella väsynyt eikä sitä huvittanut enää esiintyä. Ihan ymmärrettävää kyllä noin pitkän päivän jälkeen noin nuorelle koiralle. Mutta ryhmävoitto oli jo niin hieno juttu! Go Aino ♥






Illalla mentiin Appenzelliin syömään. Se oli sievä vanha sveitsikylä ja syötiin tosi hyvää ruokaa! Nam :)





Sunnuntaiaamuna otettiin taas suunnaksi St. Gallen. Täksi päiväksi toivottiin Ainolle junioriluokan voittoa, koska sillä se saisi osallistumisoikeuden Cruftsiin. Meillä oli jälleen tosi mukava tuomari, joka lähinnä naureskeli Ainon innostukselle. Aino sitten meni taas ja voitti. Ja näin myös saatiin se osallistumisoikeus Cruftsiin!


Tällä kertaa sain Ainon esiintymään ryhmissä vähän paremmin, kun oli tavallaan saanut "otteen" siihen koiraan. Hienosti meni ja ryhmässä sijoituttiin toisiksi! On se Aino kaunis koira ♥ Ja niin mukava esittääkkin!








Maanantaina oli aika matkata takaisin kotiin, mutta oli kyllä tosi mukava reissu :). Kiitos Sveitsin päähän, että sain käydä siellä!





Tässä vielä videokooste reissusta: